Osta laatupuuta

Osta laatupuuta

Laatupuuta ammattilaisten rakennusaineeksi

Myymme puuseppien raaka-aineeksi ja arvorakennusten restaurointiin sopivaa huippulaadukasta sahatavaraa, jota saamme hirsituotannon sivutuotteena alkuvuodesta kaatamistamme tukeista. Hirsiksi pelkkaamisen yhteydessä syntyvä sahatavara on järeää 150-vuotiaista tyvi- ja keskitukkia, joiden pinnat ovat erittäin tiukkasyisiä ja joko vähäoksaisia tai kokonaan oksattomia. Sahauksen jälkeen puutavara taapeloidaan ja sen annetaan kuivua varastokatoksessa vähintään vuosi. Varastossamme on laaja valikoima valmiiksi sahattua tuppilautaa, esimerkiksi 25, 28, 32 ja 50 millimetrin paksuista, minkä lisäksi voimme särmätä tuppilaudat millintarkasti asiakkaan tarvitsemaan kokoon.

Wood-Mizer LT 40 -vaakavannesahamme avulla pystymme käsittelemään pituudeltaan jopa yli 13 metrisiä ja paksuudeltaan lähes metrin kokoisia tukkeja. Sahan ohut terä (1,8 mm) säästää puuta ja pienentää voimantarvetta, jolloin sahauksessa saavutetaan erittäin hyvä tarkkuus ja laatu. Sahaamme vaakavannesahallamme myös asiakkaan puutavaraa, kuten pelkkahirttä ja tuppilankkua. Lisäksi käytössämme on Wood-Mizer EG 300 -särmäsaha.

Tutustu tuotteisiimme

Osta mäntytuppilautaa
Mäntytuppilauta on kuoritusta tukista sahattua särmäämätöntä sahatavaraa, jota käytetään esimerkiksi sisäkattojen ja seinien verhouksessa sekä vuori- ja räystäslautoina. Tuppilautojen leveys mitataan aina latvasta ja mäntytuppilaudoissa se vaihtelee 100-500 millimetrin välillä. Normaalit leveydet ovat 160, 240 ja 250-330 millimetriä.

Hinnat (sis. alv.):
100-1500 mm: 4,40 € /m
160-240mm: 4,40 € / m
250-330 mm: 4,40 € / m
Höyläys: 0,90 € / m
Onko tarpeen eritellä kun kaikissa on sama hinta? Vai voiko olla esim. näin:
100-1500 mm: 4,40€ / m

Osta mäntytuppilankkua
Mäntytuppilankku sopii esimerkiksi pöydän tasojen ja saunan lauteiden puumateriaaliksi.

Hinnat (sis. alv.):
Mäntytuppilankku 45 mm: 6,90 € / m
Höyläys: 1,00 € / m

Osta kelotuppilautaa
Kelotuppilauta on särmäämätöntä harmaareunaista lautaa, jota käytetään esimerkiksi sisäkattojen verhouksessa sekä vuori- ja räystäslaudoituksessa. Kelotuppilaudan leveys vaihtelee 100-500 millimetrin välillä. Normaalileveydet ovat 160, 240 ja 250-330 millimetriä. Kelotuppilaudan hinta määräytyy osittain saatavuuden mukaan, minkä vuoksi pienimmän kelotuppilaudan hinta on normaalikokoja korkeampi.

Hinnat (sis. alv.):
100-150 mm: 5,20 € / m
160-240 mm: 4,80 € / m
250-330 mm: 5,40 € / m
Höyläys: 0,90 € / m

Osta kelotuppilankkua
Kelotuppilankku on ”tee-se-itse-rakentajalle” puumateriaalien parhaimmistoa, josta saa tehtyä esimerkiksi pöydän tason tai saunan lauteet.

Hinnat (sis. alv.):
Kelotuppilankku 45 mm: 8,40 € / m
Höyläys: 1,00 € / m

Osta haapatuppilautaa
Kauniisti ajan myötä harmaantuva haapatuppilauta sopii esimerkiksi saunan sisäkattoon ja ulkovuoraukseen. Haapatuppilaudan reunat kuoritaan käsityönä.

Hinnat (sis. alv.):
Haapatuppilauta ?mm: 5,80 € / m
Höyläys: 0,90 € / m

Osta erikoissahatavaraa
Myymme myös keloa, esimerkiksi kaiteiden puolissa ja koristerakentamisessa käytettyä pientä keloa ja saunan tai huussin ovenkahvaan sopivia kelokäkkäräoksia.